2/12/2009

ILTAPÄIVÄÄ

Kokeista 4/6 suoritettu. Bilsa ja kemia odottelee vielä lukemista. Noiden kokeiden takia kirjottelukin meinas jo jäädä kun melkeen joka päivä piti lukea. Ja sitten oli riparijuttuja.

Rakas matematiikankemianfysiikanopettajamme Nikula oli ilmottanu luokanvalvojalle jostain myöhästymisistä. Eilen kuus oppilasta oli ensimmäiseltä tunnilta myöhässä (minä mukaanlukien) ja se päätti sitte ilmottaa asiasta. Ja se pirullinen vanha mies oli valehellu tapahtumien kulusta. Oikea versio menee siis näin:

-Ennen puolta yheksää Piirtoheitinkalvo ja moni muu seisoo luokan edessä koputtelemassa oveen eikä kukaan avaa.
-Vielä ennen keskusradion aamunavausta (joka on merkki siitä että tunnit alkaa, ja sen aikana kukaan ei pääse enää luokkaan) tullaan sanomaan että meidän tunti on siirretty kerros ylemmäs. Just kun me ehitään oikealle ovelle niin aamunavaus alkaa ja on enää turha koputtaa.
-Aamunavauksen jälkeen kaikki kuus pääsee luokkaan.

Luokanvalvojalle oli paha sanoa mitään vastaan ku se ei antanu keskeyttää ni ei oikein pystyny puolustautumaan. Mutta se sano että Nikula oli sanonu käyneensä USEASTI aamunavauksen aikana kattomassa ettei oppilaita oo ettimässä luokkaa siellä ulkopuolella. Ja tämä on suuri valhe. Me kaikki kuus seistiin sen oven takana aamunavauksen loppuun asti eikä sisälläkään kukaan ollu nähny Nikulan tarkistavan. Ja faktahan on että jos luokkia ei oltais vaihettu niin suuri osa ois ehtiny tunnille ajoissa. Jostain syystä Nikula oli sitte kumminki ilmottanu asiasta eteenpäin ja luokanvalvoja sitten valitti pikkasen että kun ei kunnioiteta muiden aikaa. Nikula huom, olen vihainen. Tai ihan sama, unohan kumminki koko jutun huomiseen mennessä.

Huomenna (JO) on ystävänpäiväpartyt.
Mennään Lunan luo, lauletaan singstaria, läträtään kasvonaamioilla, syödään..
*pizzaa
*mokkaruutuja
*karkkia
*sipsejä
*poppareita
*limsaa
*ja varmasti vielä muutakin. Pitää säästellä rajoitettua vatsatilaa.

Terveisiä muuten Iralle ja Taijalle jotka ovat totaalisia ilonpilaajia kun eivät halua kasvonaamioita.

Koulussa saatiin juuri ostaa tällasia mukavia koulukuvastoja jossa on niinkun koko koulun luokkakuvat. No hip hei, tänään sitten tuli koulussa kuulutus että ne kaikki peritään takaisin kun joku oli tietokoneluokassa onnistunut sabotoimaan niitä. Siitä muistuukin mieleen että selailenpas vielä kerran ja pitää sitten pakata laukkuun. Hyvästi rakas koulukuvasto. Saadaan kyllä uudet painokset vielä jossain vaiheessa.

Maanantaina vielä halipäivä. Tarkotuksena kerätä mahd. paljon halauksia. Ja on vielä sellanen kilpailu että kuka saa eniten haleja. En varmaankaan minä mutta oma ennätys pitää rikkoa. Sanotaanko tavoitteeks vaikka 50. Vaikka 69 olis huvittanu sanoa.


No mutta poistunen ->

Ei kommentteja: